Tänään taas kerran kohtasin yksinäisen ihmisen. Hänellä oli perhettä, mutta silti hän oli äärimmäisen yksinäinen. Yksinäinen omassa talossaan luonnon rauhassa. Eikö se kuulostaisi aika unelmalta saada olla rauhassa varsinkin tällaisessa työssä , jossa kohtaa paljon erilaisia ihmisiä. Mutta rauhassa oleminen sekin voi muuttua painajaiseksi. Miten ihminen ylipäätään pysyy selväjärkisenä, jos hänellä ei ole sosiaalista verkostoa, jossa peilata itseään tulla kuulluksi ja kuunnella ? Vanhuksen lapsilla ja lastenlapsilla oli monta rautaa tulessa. Työ, harrastukset, mökit, matkailu. "Pakasteessa on aina varalta herkkuja, jos he sattuvat tulemaan käymään, mutta yleensä heillä on niin kiire muutaman kerran vuodessa, että eivät ehdi juoda kahvia."
Vedet meinasi tulla silmiin...mutta enhän voi tietää kaikkia taustoja mitä kaiken takana on...Nuorikin voi olla yksinäinen. Koulumaailmassa on paljon nuoria, jotka välitunnilla seisovat täysin yksin päivästä ja viikosta toiseen. Entäpä jos kotona on vielä vaikeaa ja isovanhemmat ovat kaukana kenelle nuori puhuu vai puhuuko kenellekkään aroista asioista ? Tänä aikana tulee selvitä ja pärjätä hyvin ja pitää "kulissit" ylhäällä vaikka sisällä riehuisi millainen myrsky.
Kerran yksi henkilö totesi, että tiedätkö, että minulla on hyvä ura, perhe ja hienot kulissit, mutta elämäni on aivan riekaleina. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä teen ? Pitääkö minun oikeasti elää vielä vuosikymmeniä ?
Ja nyt puhua ventovieraalle ihmiselle....niin puhuminen on kyllä kaiken a ja o. Ihmeellisesti mielessä paisuneet ongelmat pienenevät, kun kertoo jollekin luotettavalle ja puolittaa asiat. Mutta kenelle yksinäinen puolittaa ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti