Lapsena isäni kanssa marjastimme ja retkeilimme. Välillä se oli hyvin tylsää, kun hillasankko piti saada täyteen. Veljen kanssa laitettiin risuja pohjalle, että täyttyisi nopeammin, mutta kiinni jäätiin. Paras hetki oli se, kun isäni rauhalliseen tapaansa sytytti nuotion ja sen ääreltä ei ollut kiire pois. Opiskellessa ja työelämään siirtyessä luonto jäi vuosiksi "taka-alalle" kunnes tuli takaisin päivän kohokohdaksi.
Illalla ei malta mennä nukkumaan, kun kuuntelee ja seuraa kuinka ruskosuohaukka kaartelee taivaalla saaden lokit aivan sekaisin rannassa. Tällä hetkellä pienet telkän poikaset piiloutuvat heinikkoon emonsa opastamana. Harakka käy säännöllisesti kiertelemässä pönttöjä, josko olisi jotain suuhun pantavaa.
Luonnon seuraaminen ja kuunteleminen lataa mielen taas seuraavaan kiireiseen työpäivään.
Mutta on ystäväpiirissäni niitäkin, joita hiljaisuus ja rauha ahdistaa. Metsässä ei heidän mielestään ole mitään tekemistä ja aika ei kulu. Suotakoon se heille sillä kukin meistä saa energiansa eri asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti