perjantai 16. elokuuta 2013

MIEHEN HUOLTO

Kumpi meille naisille sopii paremmin ?
Ulkonäöstään ja hygieniastaan huolehtiva partavedelle
tuoksuva mies, joka silloin tällöin vilkuilee "sivuilleen" vaikkakin
kertoo harva se päivä lemmenlurituksia vaimolleen
vai
perussuomalainen "metsänpeikko" jota täytyy 
välillä kehottaa ajamaan parta taikka vaihtamaan
vaatteita, mutta joka omalla jurolla
tavallaan rakastaa perhettään eikä edes huomaa
ympärillä parveilevia kottaraisia, mutta
 ei vaan yksinkertaisesti osaa lemmenlurituksia
parisuhteessa.

Hmmmm

Voi kun nuo metsänpeikko miehet ymmärtäisivät
millaisen säteilyn he saisivat naisessaan
aikaan pienillä kehuilla ja hellyydellä.
He saisivat sen kymmenkertaisesti takaisin, mutta
haluavatko he sitä ?
Olen kuullut heidän sanovan, että saalistus ja metsästys
myös parisuhteessa pitää mielenkiinnon yllä.

Kun taas partavedelle tuoksuva pelimies hallitsee
lemmenluritukset yleensä myös
parisuhteen ulkopuolella.

Onpas tämä vaikeaa tai itseasiassa ei lainkaan.
Kyllä minä mielelläni komennan minun rakkaan 
metsänpeikkoni pesulle ja rukoilen kerran viikossa
häneltä lemmenlurituksia.

Onko ihme, jos hänen mielestään edesmennyt
mummoni oli maailman paras nainen nimittäin
hänen ohjeensa minulle oli miehen
huollosta seuraava:
1. Älä koskaan nalkuta
2. Laita hyvää ruokaa
3. Anna miehen harrastaa

näin ei tule eroa.

tiistai 13. elokuuta 2013

FINANSSIVALVONTA

Finanssivalvonta ei tainnut olla ihan
ajan tasalla mitä saa aikaan Suomen taloudelle ja
nuorille perheille, kun asetti lainanmyöntämiselle 
rajoituksia.

1. Omaa rahaa tulee olla 10 % asunnon
hankintahinnasta

2. Laina-aika suositus on 20 vuotta

3. Henkilötakaukset tulee olla reaalivakuutta

Aika mahdoton yhtälö monelle nuorelle parille ja

vanhemmallekin.

Se on ihan järkevää, että kahden asunnon loukkuun ei 
ihan pienestä syystä kannattaisi jäädä.

Tällä hetkellä rahoituslaitoksessa työtä tekevänä
voin surukseni todeta, että monet
hyvät asiakkaat jäävät ilman lainaa.

Näin ollen myyjät eivät saa myytyä kotejaan eivätkä
 pääse ostamaan uutta. 

Raha ei kierrä yritysmaailmassakaan ja joka päivä
saa lukea irtisanomisista.

Olen vakuuttunut, että finanssivalvonnan päättäjillä on itsellään rahaa
eivätkä he ole yrittäjiä, kun tällaista päättävät.
Sitten varmaan kirkkain silmin toteavat, että tämä on kansalaisten
parhaaksi.
Eiköhän suomalainen ole aina kuitenkin osannut hoitaa raha-
asiansa ja kantanut vastuun.

maanantai 12. elokuuta 2013

KURKKUSALAATTI

Näin syksyllä on pakko tehdä kurkkusalaattia ja
ohessa seuraava ohje
on aivan taivaallisen makuinen.
(Vaikka en kyllä tiedä miltä taivas maistuu...)

Pilkotaan mahdollisimman pieniksi isoon kattilaan:

3 kg avomaankurkkua
800 g sipulia
2 punaista paprikaa
2 nippua tilliä

Lisätään
1 pss sinapinsiementä
2 tl valkopippuria
800 g hillosokeria

Keitetään seosta 1/2 tuntia

Maustetaan
3 rkl suolaa
1/2 litraa etikkaa
1 rkl curcumamaustetta

Jäähdytetään ja pakataan jääkaappiin !

Nam tätä voi syödä vaikka yksistään.
Sain ohjeen aikanaan Savosta
eräältä rouvalta.



sunnuntai 11. elokuuta 2013

SALAINEN VIRHE

Nyt se sattui sitten omalle kohdalle. Myytiin muutama vuosi sitten mieheni
kotipaikka ja nyt paljastui, että vanhassa rossipohjassa
ei ollut riittävää tuuletusta ja pikkuhiljaa kantavat rakenteet olivat 
alkaneet lahoamaan.

Salainen virhehän tarkoittaa sitä, että siitä ei kukaan tiedä vaikka
on tehty kuntotarkastuskin niin myyjä on vastuussa siitä viisi vuotta.

Koti oli muutoin kauniisti remontoitu tämän ns. lahon lattian
päälle. Vähän kuin remontoisi talon vuotavan katon alle.

Tänäänkin olisi ollut niin kiva rentoutua sohvalla
ja katsoa telkkarin sisustusohjelmia, mutta
purkutyöt kutsuvat.

Jospa jossain vaiheessa tulisi elämässä sellainen
vaihe, että voi sunnuntaina ottaa rennosti vaan.


maanantai 5. elokuuta 2013

EX ELÄMÄ

Tänään on taas se päivä 
kun suututtaa omasta puolesta entinen elämä 
ihan suunnattomasti.

Miten on mennytkään koskaan 
naimisiin.
Hävettää ja nolottaa, että on joskus suostunut
elämään sellaista elämää.

Ainoa hyvä on rakkaat lapset !

Tiedän, että ei saa katsoa taaksepäin, mutta
näille päiville ei vaan voi mitään.

Entinen elämä vei pitkäksi aikaa itsetunnon, mielenrauhan
ja luottamuksen. !

Voi kun kukaan toinen nainen ei tulisi
petetyksi ja manipuoloiduksi tällä 
tavalla.

Nykyinen perhe ja WhatsApp -rinki lasteni kanssa
on minun pelastukseni.

Olen etuoikeutettu, että sain kokea vielä 
tällaisen elämän

Noikin pöhlöt kuuluu meidän perheeseen !

torstai 1. elokuuta 2013

NELIKYMPPINEN

Kuuluukohan tähän ikään itsensä jatkuva kritisointi.

Hyvä etten itkua vääntänyt, kun yksi aamu
ajoin töihin ja ajattelin, että en halua täyttää
viittäkymmentä vuotta. 
Sinne on kuitenkin vielä matkaa lähes kymmenen vuotta.

Sitten huomasin Kirjurinluodon konsertissa, että 
olen liian pitkä naiseksi.
Laihduttaakin pitäisi.

Mikä olisi sopiva hiusten pituus tässä iässä
entä pukeutuminen ?

Minua ahdistaa ikäiseni naiset, jotka pukeutuvat kuin
teini-ikäiset tyttärensä.

Hellyyden kaipuu on myös pohjaton.

Onneksi ei ole vielä kuumia aaltoja, että
selviää nämä jutut alta pois, kun vauva kuumekin vaivaa.