maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiainen

Olen selvästi kevät ihminen.
Kun pääsee tähän päivään tuntuu, että ollaan voiton puolella.
Voiton puolella pimeydestä.
Odotan sitä hetkeä, kun kevät aurinko paistaa ja 
talitintit alkavat laulamaan. 


Muutamia kuvia joulusta, silloin on kiva
kokoontua läheisten kanssa.




Oli minulla yksi jouluapulainenkin.
Pullonpalautusautomaatilla totesin, että
meidän Ukko-koira oli käsitellyt
pullot siihen malliin, että
 eivät kelvanneet enää...

1. Ensin hän irrottaa korkin
2. Juo jäljellä olevat juomat
3. Suorittaa loppukäsittelyn, jonka jälkeen
pullo näyttää tältä: